Blicken:Innovation-Utbildning-Ekonomi-Upphovsrätt-Politik och andra infall
I Love Vanda store



Tutkimuksella liiketoimintaa?

Sitran tuoreessa raportissa (pfd) on selvitetty miten yliopistojen tutkimustoiminnasta syntyy liiketoimintaan Suomessa. Eip ole kehumista (miksi en ole yllättynyt):

Tutkimuslähtöisiä yrityksiä perustetaan Suomessa suunnilleen samaan tahtiin kuin muuallakin maailmassa, mutta niiden taloudellinen menestys on varsin vaatimatonta ja jää jälkeen muista.  
Vuonna 2000 perustetuista tutkimuslähtöisten yritysten joukosta löytyi 1 (yksi) jonka liikevaihto oli v. 2005 noussut yli 2M€ … yritys oli tosin siirtänyt liiketoimintansa pääosin yhdysvaltoihin ….

No tästä en ole kovin yllättynyt - viisi vuotta on varsin lyhyt aika. Kokemuksen mukaan kestää helposti vuosikymmenen verran kasvattaa merkittävää bisnestä uuden teknoligian ympärille vaikka käytettävissä on suuryrityksen raha ja valmis myyntikanava. Voin kuvitella minkälaista tuskaa mailmalle meno aiheuttaa tutkijavetoisessa start-up yrityksessä. Siinäpä taisi tulla mainituksi yksi menestymättömyyden syy: Tutkijavetoisuus. Hyvä tutkija (tai keksijä) on harvoin hyvä yrittäjä.

Jotenkin tulee myös mieleen tämä jo aika kulunut toteamus että suomalaiset tykkäävät teknologiasta kuin hullut puurosta … kyllä tästä on pakko syntyä menestyvä yritys kun tekniikka on näin uutta ja seksikästä. Siitä vain soitellen sotaan uudella teknologialla uudelle markkinalle. Oikein jymymenestys on odotettavissa kun vielä varmistetaan ettei markkinaa vielä edes ole olemassa, vaan se pitää synnyttää.

Erään lehden palstoilla irvailtiin että Suomessa on syntynyt viime aikoina vain yksi merkittävä innovaatio Igglo - eikä siihen tarvittu yhtään uutta teknologiaa, kunhan osattiin soveltaa innovatiivisesti verkon mahdollisuuksia uudelle bisnesalueelle.

Jep, eli uudet teknologiat kannattanee viedä sellaiselle taholle jolla on jo markkinatietämystä ja valmiit myyntikanavat eikä lähteä uhmakkaasti kaupallistamaan uutta teknologiaa ensimmäisen toimivan prototyypin voimin yksin omasta konttorista nälkäbudjetilla.