Talousssanomat kehuu valtion verotulojen kehitystä viime vuonna:
Verotulojen kasvu viime vuonna johtui pääasiassa arvonlisäverotulojen lisääntymisestä. Tammi–marraskuussa niiden määrä kasvoi 15 prosenttia edellisen vuoden tasolta.
Kun palkkaverotusta on kevennetty on saatu osa takaisin kulutusverotuksen kautta. Toinen hyvä
huomio on Jorma Ollilalta:
Keskituloisten 24 000 euroa vuodessa ansaitsevan palkansaajan
tuloveroprosentti on nimellisesti alentunut 11,4 prosenttia. Tällöin
asiaa katsotaan niin, että otetaan 24 000 euroa kymmenen vuotta siten
ja 24 000 euroa nyt. Mutta se on vain osa totuudesta, koska tuloverotus
on progressiivista ja verosteikkoihin on tehty vain
inflaatiokorjaukset. Todellisuudessa ansiotason nousu on syönyt hieman
yli puolet nimellisestä veronkevennyksistä, Ollila sanoo
Eli kun talous pyörii kovaa ja yritykset menestyvät on myös palkoilla taipumus nousta. Myös tämä efekti tuo takaisin veroalessa menetettyjä veroeuroja.
Osinkoja valtio on myös saamassa 1.5 miljardia €. Voiko asian enää sanoa selvemmin - veroale kannattaa!
Voi tietenkin väittää että kaikki tämä on korkeasuhdanteen ansiota. Silloin pitäisi kaikkien valtioiden tänään kylpeä rahassa. Miten on?
Jos vielä pitää rautalangasta vääntää niin VM:n mukaan lukisyhteisöjen tuloista v. 2004 13.8% tuli välillisistä veroista (mm. ALV) ja 17.6% tulo- ja omaisuusverotuksesta. Kun tuloverotusta kevennetään (ja verotulot laskevat) kulutus lisääntyy ja välilliset verot kasvavat.